Siirry pääsisältöön

Ammattilaiselle

Uutinen Julkaistu 23.6.2022 09.42

HUS on julkaissut vuonna 2022 toiseksi eniten hankintailmoituksia Suomessa

Asiasanat:
  • hankinnat
  • hankintapalvelut
  • julkiset hankinnat

HUSin hankinnat on julkaissut toukokuun loppuun mennessä 41 hankintailmoitusta, mikä tekee siitä toiseksi suurimman ilmoittajan vuonna 2022. Järjestelmällinen työ isossa hankintaorganisaatiossa vaatii toteutuakseen asiantuntevaa ja osaavaa henkilöstöä.

Kolme henkilöä keskustelee pöydän äärellä

Valtiokonttorin keräämän datan mukaan HUS on vuonna 2022 julkaissut toiseksi eniten hankintailmoituksia Suomessa. Hankintailmoituksia on julkaistu aikavälillä 1.1.- 31.5.2022 yhteensä 41 kappaletta. Tämän lisäksi HUSilla on noin 40 Dynaamista hankintajärjestelmää (DPS), jonka sisällä tehdään valtava määrä hankintoja.

Taulukko, jossa hankintailmoitusten lukumäärät 1.1.-31.5.2022

Jotta hankintoja voidaan toteuttaa HUSin kaltaisessa isossa organisaatiossa järjestelmällisesti, hankintalain mukaisesti ja isolla volyymilla, on oikeanlainen osaaminen ja asiantunteva henkilöstö hyvin keskeisessä asemassa. HUSin hankinnoissa työskentelee monipuolinen osaajajoukkio mm. kategoria- ja kehittämispäälliköitä, hankinta-asiantuntijoita ja -koordinaattoreita, hankintasihteerejä sekä hankintojen erityisasiantuntijoita.

Hankintapalvelut kilpailuttaa koko HUSin sekä muiden asiakkaidensa hoito- ja yleistarvikkeiden, lääkintälaitteiden sekä kaluston ja palvelujen hankinnat tiiviissä yhteistyössä hoitotyön ja muiden ammattilaisten kanssa.