HUS keskittyy hoitojonojen purkamiseen ja talouden tasapainottamiseen
HUSin yhtymähallitus käsitteli suunniteltuja toimenpiteitä, joilla tasapainotetaan HUSin tämän ja ensi vuoden taloudellista tilannetta. Kokouksessa käsiteltiin myös hoitoon pääsyn parantamiseen liittyviä toimenpiteitä.
HUS on aloittanut ylimääräisen säästöohjelman valmistelun. Sen avulla pyritään pienentämään vuoden 2023 alijäämää. Säästöohjelman valmistelun periaatteena on, että siinä esitettävät toimenpiteet eivät saa vaarantaa potilashoitoa. Myöskään henkilöstöön kohdentuvia säästötoimenpiteitä ei siihen ole sisällytetty.
HUSin yhtymähallitus sai myös katsauksen vuoden 2024 talousarvion valmistelutilanteeseen. Talousarvioesityksen varsinaiset käsittelyt ovat yhtymähallituksen 23.10.2023 ja 13.11.2023 pidettävissä kokouksissa, minkä jälkeen talousarvio lähetetään 14.12.2023 pidettävään HUSin yhtymäkokoukseen hyväksyntää varten.
Lisäksi yhtymähallitus sai katsauksen hoitojonojen tilanteeseen. HUSissa keskitytään nyt erityisesti hoitoon pääsyn parantamiseen tekonivel-, selkä- ja neurokirurgiassa. HUS on lisännyt ja tulee lisäämään omaa palvelutuotantoaan, minkä lisäksi hoitoon pääsyä tehostetaan palvelusetelien ja ostopalvelun avulla. Hoitojonot ovat kasvaneet koko maassa koronapandemian ja viime vuoden hoitohenkilökunnan työtaistelun vuoksi.
Muut asiat hyväksyttiin esityslistan mukaan.
Kokouksen päätökset julkaistaan pöytäkirjan tarkistamisen jälkeen tällä sivulla: Pöytäkirjojen haku (tweb.fi)
Yhtymähallituksen kokous pidettiin 11.9.2023. Seuraava kokous on 9.10.2023.