Lautakunnat
Lautakunnat hoitavat sekä lakisääteisiä että HUSin perussopimuksen mukaisia tehtäviä.
Siihen asti, kunnes tilinpäätös ja vastuuvapaus tilikaudelta sekä arviointikertomus 2022 on hyväksytty, HUS-yhtymässä toimii kaksi tarkastuslautakuntaa: HUS-kuntayhtymän sekä HUS-yhtymän lautakunta.
HUSin tarkastuslautakunnan lakisääteisenä tehtävänä on arvioida yhtymäkokouksen asettamien tavoitteiden toteutumista ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tarkastuslautakunnan keskeisiä tehtäviä ovat HUS-konsernin talouden ja hallinnon tarkastuksen (ml. tilintarkastuksen) järjestäminen sekä luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoituksien valvonta.
Tarkastuslautakunta antaa vuosittain yhtymäkokoukselle arviointikertomuksen, jossa julkaistaan edellistä vuotta koskevan arvioinnin tulokset ja annetaan suosituksia toiminnan kehittämiseksi. Sitovien taloudellisten tavoitteiden ja strategisten avaintavoitteiden toteutumisen lisäksi lautakunta arvioi muita tärkeäksi katsomiaan aiheita.
Lain hyvinvointialueesta (§ 129) mukaan tarkastuslautakunnalla on laaja tiedonsaantioikeus eli salassapitoa koskevien säännösten estämättä oikeus saada hyvinvointialueen viranomaisilta tiedot ja nähtäväkseen asiakirjat, joita se pitää tarpeellisina arviointitehtävän hoitamiseksi.
Tarkastuslautakunnan arviointikertomukset on julkaistu uudella verkkosivustolla www.arviointikertomushus.fi. Sivuilla on julkaistu tiivistelmät arviointiaiheista, ja PDF-tiedostot uusimmasta arviointikertomuksesta sekä aiempien vuosien arviointikertomuksista. Lisäksi sivustolla on osasta arviointiaiheista laaditut arviointimuistiot, joissa aihetta käsitellään laajemmin.
HUS-yhtymän tarkastuslautakunnan kokoukset 2023
26.1.2023
2.3.2023
11.5.2023
15.6.2023
31.8.2023
25.9.2023
26.10.2023
16.11.2023
14.12.2023
Jäsenet
Carita Orlando (kok.), pj., Vantaa
Tuula Mohamud (vihr.), vpj., Helsinki
Hanna-Leena Hemming (kok.), Helsinki
Jonne Juntura (sd.), Helsinki
Hannele Kerola (sd.), Espoo
Tuukka Saimen (ps.), Vantaa
Jari Oksanen, (vihr.), Porvoo
Varajäsenet
Eero Ahola (kok.), Vantaa
Risto Nevanlinna (vihr.), Espoo
Janne Koivunen (kok.), Helsinki
Hanna Varis (sd.), Helsinki
Ville Hoikkala (sd.), Kerava
Johanna Järvinen (ps.), Kirkkonummi
Marika Paavilainen (vihr.), Espoo
HUS-kuntayhtymän tarkastuslautakunnan kokoukset 2023
16.2.2023
30.3.2023
20.4.2023
Jäsenet
Matti Parpala (kok.), pj, Helsinki
Hanna Varis (sd.), vpj, Helsinki
Tuula Mohamud (vihr.), Helsinki
Kristiina Hakala (kok.), Hyvinkää
Teemu Purojärvi (ps.), Vantaa
Ari Oksanen (kok.), Sipoo
Ulf Kjerin (rkp.), Kirkkonummi
Varajäsenet
Jenni Pajunen (kok.), Helsinki
Petri Kajander (sd.), Raasepori
Marika Paavilainen (vihr.), Espoo
Lars-Erik Wilskman (kok.), Järvenpää
Johanna Järvinen (ps.), Kirkkonummi
Maarit Raja-Aho (kok.), Vantaa
Marie Bergman-Auvinen (rkp.), Inkoo
HUS-yhtymässä on kansalliskielilautakunta. Lautakuntaan valitaan HUS-yhtymän jäsenten alueen ruotsinkieliseen kielivähemmistöön kuuluvista henkilöistä 9 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Kansalliskielilautakunnan tehtävänä on toteuttaa laissa säädettyjä tehtäviä HUS-yhtymän hallinnossa. Lautakunnalla voi olla myös muita hallintosäännössä määrättyjä tehtäviä. Lautakunnan puheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus yhtymähallituksen kokouksessa.
Kokoukset 2023
19.1.2023 klo 15.00
30.3.2023 klo 15.00
1.6.2023 klo 15.00
31.8.2023 klo 15.00
19.10.2023 klo 15.00
30.11.2023 klo 15.00
Jäsenet ja varajäsenet
Harry Bogomoloff (kok), pj. Helsinki
Varajäsen: Silva Mertsola (kok), Helsinki
Birgitta Gran (vas), vpj., Hanko
Varajäsen: Mikael Söderström (vas), Porvoo
Veera Hellman (kok), Helsinki
Varajäsen: Raine Luomanen (kok), Helsinki
Roger Nordman (vihr), Porvoo
Varajäsen: Bicca Olin (vihr), Helsinki
Nora Grotenfelt (rkp), Helsinki
Varajäsen: Björn Månsson (rkp), Helsinki
Markku Partinen (kok), Espoo
Varajäsen: Emilia Knaapi (kok), Espoo
Kjell Grönqvist (sdp), Sipoo
Varajäsen: Viveca Lahti (sdp), Kirkkonummi
Pamela Weckman (kok), Loviisa
Varajäsen: Antti Skogster (kok), Sipoo
Mikael Forsbäck (ps), Helsinki
Varajäsen: Marika Sorja (ps), Helsinki
Karin Cederlöf (rkp), hallituksen edustaja
Vähemmistökielisen lautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat ruotsiksi 4/2022 alkaen
Vähemmistökielisen lautakunnan esityslistat ja pöytäkirjat ruotsiksi 4/2022 asti
Lautakunnan tehtävänä on tehdä yhtymähallitukselle ehdotuksia HUS-yhtymän tutkimustoimintaa koskeviksi määrärahoiksi, kehittää tutkimus-, koulutus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa HUS-yhtymässä.
Lisäksi lautakunnan tehtävänä on edistää tutkimuksen, kehittämisen, koulutuksen ja innovaatiotoiminnan yhteistyötä HUS-yhtymän, Helsingin kaupungin, Uudenmaan ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueiden, alueen tutkimusyksiköiden ja oppilaitosten, sekä yliopistollista sairaalaa ylläpitävien hyvinvointialueiden välillä.
Lautakunnassa on 10 jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Helsingin yliopisto nimeää yhden lautakunnan jäsenistä ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä. Yhtymäkokous valitsee lautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Jäsenet ja varajäsenet
pj. Markku Markkula (KOK), Länsi-Uusimaa
Varajäsen: Kaisa Alaviiri (KOK), Länsi-Uusimaa
vpj. Maritta Hyvärinen (KOK), Helsinki
Varajäsen: Aira Samulin-Suvio (KOK), Helsinki
Maarit Kuusisaari-Bergström (VIHR), Vantaa-Kerava
Varajäsen: Emmi Ahonen (VIHR), Länsi-Uusimaa
Ulla Palomäki (SDP), Keski-Uusimaa
Varajäsen: Minna Tirkkonen (SDP), Itä-Uusimaa
Jouni Maijala (PS), Keski-Uusimaa
Varajäsen: Hannu Järvinen (PS), Länsi-Uusimaa
Anne Pauna (VIHR), Helsinki
Varajäsen: Riina Bhatia (VIHR), Helsinki
Markku Partinen (KOK), Länsi-Uusimaa
Varajäsen: Urho Blom (KOK), Länsi-Uusimaa
Ville Karinen (VAS), Vantaa-Kerava
Varajäsen: Pekka Heikkinen, Keski-Uusimaa
Christoffer Hällfors (RKP), Itä-Uusimaa
Varajäsen: Jan-Peter Sjöroos (RKP), Vantaa-Kerava
Helsingin yliopisto:
Eero Mervaala, professori, HY
Varajäsen: Jari Koistinaho, professori, HY
Lähipalvelu- ja integraatiolautakunnan tehtävänä on tehdä HUS-yhtymän lähipalveluiden tuottamista, lähipalveluvalikoimaa ja palveluverkkoa koskevia ehdotuksia yhtymähallitukselle, sekä asettaa palveluintegraatiota koskevia tavoitteita hyvinvointiyhtymän strategian puitteissa. Lautakunnassa on 9 jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Kokoukset 2023
9.2.2023 klo 18.00
30.3.2023 klo 17.15
11.5.2023 klo 17.00
14.9.2023 klo 17.00
16.11.2023 klo 17.00 (varakokousaika)
Jäsenet ja varajäsenet
pj. Soile Eriksson (SDP), Vantaa-Kerava
Varajäsen: Marko Piirainen (SDP), Itä-Uusimaa
vpj. Laura Skaffari (VIHR), Länsi-Uusimaa
Varajäsen: Tuuli Nykänen (VIHR), Helsinki
Riikka Slunga-Poutsalo (PS), Länsi-Uusimaa
Varajäsen: Jenni Lastuvuori (PS), Itä-Uusimaa
Inka Utriainen (KOK), Keski-Uusimaa
Varajäsen: Virpi Räty (KOK), Keski-Uusimaa
Katja Ylisiurua (VAS), Länsi-Uusimaa
Varajäsen: Katri Kangas (VAS), Helsinki
Ralf Backman (RKP), Länsi-Uusimaa
Varajäsen: Tom Liljestrand (RKP), Itä-Uusimaa
Tero Oinonen (SDP), Helsinki
Varajäsen: Janne Toppar (SDP), Helsinki
Sami Heistaro (KOK), Helsinki
Varajäsen: Janne Koivunen (KOK), Helsinki
Riku Honkasalo (KOK), Itä-Uusimaa
Varajäsen: Tero Suominen (KOK), Itä-Uusimaa
Tarkastuslautakunnan alaisuudessa toimii itsenäisenä tulosalueena ulkoisen tarkastuksen yksikkö, joka on riippumaton yhtymähallituksessa ja sen alaisesta organisaatiosta. Ulkoisen tarkastuksen yksikön esihenkilönä toimii arviointijohtaja.
Ulkoisen tarkastuksen yksikössä tehtävämme on avustaa tarkastuslautakuntaa tehtävissä, joita lautakunnalle on määrätty Laissa hyvinvointialueista (§125) ja Hallintosäännössä (§ 71 – 79). Keskeisenä tehtävänä on avustaa tarkastuslautakuntaa arvioimaan, ovatko yhtymäkokouksen asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet, ja että HUSin hallinto, talous ja toiminta on hoidettu tarkoituksenmukaisesti.
Ulkoisen tarkastuksen yksikön henkilöstö
Arviointijohtaja
Pirjo Räsänen, dos., FT, esh.
Arviointipäällikkö
Jenni Hämäläinen, YTM, sh
Johtava tuloksellisuustarkastaja
Hanna-Maria Leinonen, HM, VTM, sh
Tuloksellisuustarkastaja
Jenni Helminen, TtM, ft.
Tuloksellisuustarkastaja
Jaana Isojärvi, YTM
Yhteystiedot
Postiosoite: PL 781, 00029 HUS
Käyntiosoite: Tynnyrintekijänkatu 1 C, 00580 Helsinki
Puhelinvaihde: 09 4711
(Avautuu uuteen välilehteen. Linkki vie toiselle verkkosivulle.)
Toimielinten esityslistat ja pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset 4/2022 alkaen

(Avautuu uuteen välilehteen. Linkki vie toiselle verkkosivulle.)
Tarkastuslautakunnan arviointikertomukset on julkaistu uudella verkkosivustolla. Sivuilla on julkaistu tiivistelmät vuoden 2019 arviointikertomuksesta sekä vuosien 2009-2019 arviointikertomukset PDF-muodossa.
